Miehet. Se ikuisesti mysteerinä pysyvä luonnonlaji meille naisille. Miehet ja niiden ajatusten juoksun ymmärtäminen. Tässä lähes vuoden sinkkuilun aikana on vastaan tullut aina vaan vaikeammin ymmärrettäviä ja toinen toistaan juntimpia tapauksia ja kieltämättä alkaa jo usko miehiin hiipumaan aivan täysin. Eron jälkeen oon ollut tasan kerran ihastunut kunnolla ja siitäkin on jo tovi vierähtänyt. Tuntuu että mitä enemmän noita juntteja vastaan tulee niin sitä vaikeempi mun on enää avautua kellekään tai antaa edes mahdollisuutta toiselle.
Se vaikeimmin ymmärrettävä asia miesten käytöksessä on ylivoimaisesti se ettei vaan yksinkertaisesti osata puhua totta. Ensin viestitellään viikko tolkulla ja halutaan nähdä. Sitten kun olisi se mahdollisuus nähdä niin aletaan nihkeilemään ja hetken päästä viestit pikkuhiljaa vähenee kunnes ne loppuu kokonaan. Kuinka vaikeaa on sanoa toiselle se ettei vaan kiinnosta. Vähemmän se satuttaa kun se että johdetaan harhaan pitkän aikaa.
Seuraava esimerkki oli tyypin kanssa jonka kanssa kemiat kohtas tosi hyvin kaikin puolin ja viihdyttiin toistemme seurassa. Kundi ei kuitenkaan halunnut mitään vakavaa tai edes semi vakavaa, tai ei siis ainakaan mun kanssa. Muutama kuukausi myöhemmin tapailtiin toista, jonka kanssa edelleen ollan yhdessä. Tässäkin tapauksessa olisin mieluummin kuullut suoraan sen ettei kiinnosta suhde juuri mun kanssa.
Musta on tullut melko "kylmä" kaikkien pettymysten takia enkä enää osaa edes suoraan sanoen odottaa, että kenenkään kanssa mitään sen enempää tulee. Oon ehkä alkanut käyttäytymään enemmän miesten tavalla, eli seksi seksinä eikä siinä ole mitään sen enempää. Ja oon röyhkeesti sitä mieltä, että toi mun käyttäytyminen jatkuu tasan niin kauan kunnes joku antaa mulle syyn rauhoittua. Siihen asti pidän hauskaa :)
Saattaa olla pieni "viritys" meneillään yhden tyypin kanssa tässä tällä hetkellä, mutta jää nähtäväksi tuleeko siitäkään mitään. Pari kertaa ollaan aiemmin baarissa törmätty ja kuukauden verran ollaan viestitelty kun yhteinen kaveri alko parittaa meitä. Nähty ei olla vieläkään kunnolla, kun tää tyyppi on kuulemma äärimmäisen ujo. Ja juurikin siitä syystä en oo vielä viitsinyt luovuttaa vaan annan toiselle armoa. Lisäks mulle on sanottu etten saa vielä luovuttaa kun se on kuulemma ujouden lisäks oikein mukava ja ihana tyyppi. Mitenkään suuret odotukset ei tämänkään suhteen oo, mutta ekaa kertaa syksyn jälkeen saattaa olla sellanen olo että voisin jopa haluta jotain enemmänkin. Mut en uskalla odottaa mitään ettei taas tuu pettymään liikaa. Katsellaan rauhassa mihin suuntaan menee, jos menee mihinkään.
Ja jos ei siitäkään mitään tule niin pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä :)
Pieni osa musta haluaa uskoa siihen että kyllä se vielä kolahtaa, jos ei tämän tän hetken sutinan kanssa niin jonkun muun kanssa. Pitäisi uskaltaa vaan enemmän ottaa riskejä ja antaa edes se mahdollisuus. Mut toisaaltaan jos ketään ei oo mua kiinnostanut enää sen yhden yön jälkeen niin turha kai siinä on enää edes yrittää antaa mahdollisuutta. Ja se samainen pieni osa musta odottaa sitä, että oikeesti ihastuu toiseen. Sitä ihastumisen tunnetta ja ensi suudelmaa ja sitä ensimmäistä kohtaamista.
