tiistai 5. toukokuuta 2015

Hiljaisolon keskeltä

Hengissä ollaan vaikka uutta tekstiä ei ole aikoihin tullut blogiin..

Suurin vaikuttaja varmaankin isoäitini sairastuminen, on ajatukset olleet niin paljon muualla ettei ole koko blogia viitsinyt edes avata. Eipä tuo tilanne juurikaan ole helpottanut, mutta päivä kerrallaan ja hoito kerrallaan katsellaan mihin mamman kunto menee. Tällä hetkellä kunto on sitä luokkaa ettei kotoa pääse juurikaan poistumaan, siksi istuin eilen melkein kolmisen tuntia mamman seurana jutellen niitä näitä. Oon aina rakastanut kuunnella mamman juttuja ja muisteluja vuosien takaa. Pienenä tyttönä kun olin yökylässä mammalla, nukuin aina mamman vieressä ja kuuntelin uudelleen ja uudelleen samat tarinat sota-ajoista ja evakkoon joutumisesta. Voin jossain vaiheessa yrittää purkaa tuntojani tuon sairastumisen suhteen ja valottaa enemmän mikä sairaus iski.. Tässä kuitenkin kaikki siitä tällä erää.


Iloisempiin asioihiin siis.. Vappu oli ja meni ja perinteeksi muodostuneen vappuristeilyn merkeissä käytiin sitä jälleen juhlimassa parhaan ystäväni kanssa. Olipahan loistava reissu :) viime reissu tehtiin yhdessä muksujen kanssa ja nyt kahdestaan ja voin sanoa, että seuraava tehdään myös kahden kesken. Ihanaa päästä kunnolla nollaamaan ja tanssimaan ja unohtaa ikävät asiat hetkeksi. Jaksaa ystäväkin taas paremmin päivät kotona muksujen kanssa, kun pääsi irrottautumaan arjesta vuorokaudeksi :)

Uusia hankintojakin on vaatehuoneeseen eksynyt tämän hiljaiselon aikana,pitäisi niitäkin alkaa purkamaan jossain vaiheessa. Uusi Michael Korsin laukku (kiitos armaan mieheni <3) on löytänyt tiensä meille sekä parit uudet kenkähankinnatkin on tehty sekä kaksi vähän hintavampaa uutta huivia. Mutta näistä sitten jossain vaiheessa taas kun jaksaa kuvia räpsiä.

Reissusuunnitelmiakin tehdään jatkuvasti, ei vaan osaa päättää mihin kohteeseen matkustaisin. Mieshän on luvannut veronpalautuksista kustantaa meille matkan johonkin päin, kun kiltisti pidin kirjaa kilometreistä ehdotusta varten ja vieläpä eilen tein koko ehdotuksen netissä. Dubai houkuttaa kovasti, mutta taitaa olla vähän liian kallis paikka tällä hetkellä.Lontoo on toinen mitä ollaan mietitty, että alkuvuodesta menisi käymään pariksi yöksi ja kävisi samalla katsastamassa Hyde Parkin Winter wonderlandin. Ja eilen aloin pohtimaan Irlannin kiertomatkaa, mikäli saadaan vain koira hoitoon siksi aikaa. Pitäisi vähän laskeskella paljonko kustantaisi vajaa pari viikkoa kiertää maata auton kanssa. 

Tämän vuoden reissukin lähestyy kovaa vauhtia.. enää kolmisen kuukautta aikaa. Paljon  on sinnekin suunnitelmia tehty ja tutkittu shoppailumahdollisuuksia sekä ruokapaikkoja. Parit liput pitäisi vielä ostaa meille ja sitten alkaisi oleen reissu matkustusta vaille valmiina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti