sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Temple Bar Pub

Käväisin ekan kerran tässä kenties Irlannin kuuluisimmassa pubissa vuonna 2009 siiderillä ja nyt sitten pariin kertaan tällä viimeisimmällä reissulla. Sunnuntaina iltapäivällä oltiin pyörimässäTemple barin alueella kun sopivasti alkoi tihuttaa hieman vettä. Mikäpä sen parempi tekosyy mennä iltapäiväolueille pientä sadetta karkuun. Tosin siitäkin iltapäiväoluesta taisi tulla kolme olutta. Vai neljä, kuka niitä laskee :)

Ei malttanut lähteä oluelta pois, kun oli aivan ihanan baarimikon kanssa armoton silmäpelailu menossa. Dublin on melko loisto paikka sinkkunaiselle ;) Juomiakaan ei tarvinnut ensimmäisen jälkeen tilata. Riitti kun katseet kohtasi jälleen kerran ja osoitti vaan tyhjiä Corona pulloja.

Siitä se ajatus sitten lähti, muutaman oluen jälkeen kun lähdettiin hotellille pakkaamaan tavaroita kasaan seuraavan päivän kotiinpaluuta varten. Saattoi lähteä äärimmäisen nolo messenger viesti pubin Facebook sivujen kautta, kuinka saatoin rakastua heidän baarimikkoon :) Ilmeeni saattoi olla näkemisen arvoinen kun vielä seuraavana päivänä käytiin yksillä oluilla ja kun kävin tilaamassa ne tämä kyseinen baarimikko kysyi tiskillä, että onko mun nimi Heidi :) Olin aivan täysin unohtanut laittaneeni tuon viestin edellisenä iltana :) Mutta sainpahan läksiäisiksi vielä paljon silmäpeliä ja hyvinkin punaiset posket itselleni. Vähän harmitti lähteä kotiin. 








Rakas ystäväni otti mulle tästä kuumasta baarimikosta kuvan muistoksi :)


Onneksi mä oon paljon röyhkeämpi ja sain paljon paremman kuvan aikaseksi vierestä :) 

Meet my future husband, he just doesn't know it yet :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti