lauantai 25. marraskuuta 2017

Uudet Tuulet Puhaltaa

Sain kokea työelämässä vähän suurempia muutoksia, kun kuukausi sitten vaihdoin omasta Lohjan myymälästä Nummelan myymälään seuraavaan 10 kuukauden ajaksi. Tuosta ajasta vielä yhdeksän jäljellä ja yllättävän hyvin on siirtyminen mennyt ja tottuminen uuteen ympäristöön. Vaikka sanoinkin kyllä kaikille, että olen sopeutuvainen ja totun nopeasti uuteen, mutta että jo parin viikon jälkeen tuntui siltä ettei enää ole vierailemassa muualla.

Toki tottumista on ollut, kun tuo uusi myymälä on puolet pienempi ja myynnitkin ovat hyvin paljon pienemmät mitä vanhassa. Mutta se mistä eniten olen tykännyt niin vaikka porukkaa on huomattavasti vähemmän töissä niin silti ehtii tekemään työnsä kunnolla loppuun. Lohjalla saattoi pahimmillaan olla monta asiaa kesken ja tuntuu ettei mitään saa valmiiksi. Kuormat on Nummelassa tosi paljon pienempiä, mikä tekee aamupurusta paljon nopeampaa ja jopa ensimmäiselle tauolle pääsee yleensä hyvissä ajoin :) 

Tottakai sitä kaipaa vanhasta myymälästä tiettyjä asioita. Kuten sitä, että tilaa on enemmän ja niitä henkilökunnan kuulokkeita. En olisi ikinä keväällä uskonut, että niitä voi tulla ikävä :) Uusia käyttötavarapöytiä oli myös ekan parin viikon aikana tosi kova ikävä ja ihan vaan siksi, että lyhyen ihmisen on niin hankala laittaa hintakylttejä katosta roikkuvaan listaan. Ja tietysti niitä tiettyjä vanhoja työkavereita on kova ikävä, mutta kyllähän niistä oikeita ystäviä näkee sitten vapaalla.

Eniten oon tykännyt Nummelassa siitä miten hyvin mut on otettu vastaan. Kaikki on ollut tosi mukavia. Toissailtana puhuttiin yhden esimiehen kanssa siitä,että kauanko olen tuolla myymälässä ja hän totes, että me kyllä tykätään susta et ei tiiä päästääkö he mua sieltä ollenkaan enää pois :) ja itselläkin on kyllä tällä viikolla ollut sellaiset fiilikset ettei se olisi maailman loppu jos sinne jäisi pysyvästi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti