perjantai 11. lokakuuta 2013

The Manhattan at Times Square Hotel

Meni sitten alkuviikosta New Yorkin hotelli vaihtoon. Alun alkaen tuo edellisen hotellin sijainti Long Islandin puolella ei houkuttanut ollenkaan pitkien metromatkojen takia. Varsinkin kun kovin montaa päivää ei ole aikaa New Yorkia tutkia, niin ei halua hukata kallista aikaa istumalla metrossa. Nyt sitten löytyi sopiva, tosin hiukan kirpaisi taas budjettia. Piti nimittäin maksaa 200 euroa enemmän tästä hotellista. Eikä tämäkään hotelli arvostelujen mukaan miltään unelmalta vaikuttanut, mutta New Yorkin hotelleissa on joko valittava sijainti tai hotellin kunto. Kaikki hyvällä paikalla olevat ja loistoarvostelut saaneet hotellit maksavat keskimäärin 200 euroa/yö, joten tässä tapauksessa luovuttiin hotellin kunnosta ja valittiin sijainti.

Ja se sijainti on aivan LOISTAVA! Noin kilometrin verran matkaa Central Parkiin ja saman verran matkaa toiseen suuntaan mihin pääsemme AirTrainilla suoraan lentokentältä sekä samasta paikkaa lähtee myös bussi Washingtoniin. Ei siis tarvitse onneksi monen matkalaukun kanssa surfata monella metrolla ennen kuin pääsemme hotellille. Eli keskellä kaikkea. Otettiin myös huone kaupunkinäkymällä ja toivomuksena ylimmistä kerroksista huone, joten näkymätkin pitäisi olla ihan mukavat. Huono puoli hotellissa oli se ettei huoneessa ole ilmaista nettiä eikä hintaan kuulu aamupalaa. Istun siis hotellin aulassa läppärin kanssa päivittämässä teille uutta luettavaa :)

Tässä vielä pari kuvaa hotellista



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti