sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Roadtrips in America

Lupailin teille jossain vaiheessa karttoja siitä missä meinataan Amerikassa ajella. Se osottautui hankalammaksi, kun mitä oli kuvitellut.. En saanut (tai osannut on varmaan lähempänä totuutta) Google mapsista tallentaa karttaa suoraan tänne joten päädyin ottamaan näytöltä onnettomat valokuvat kartoista ja niillä yritetään pärjätä. Mutta ehkä niistä jonkinlaisen kuvan saa reiteistä.


Koko reissun pisin ajomatka on edessä heti ensimmäisenä, kun ajetaan San Franciscosta Los Angelesiin. Kilometrejä edessä 655 ja ajotunteja melkein seitsemän. Lisäksi vielä kaikki pakolliset pysähdykset valokuville ja tauoille. Tämän ajomatkan aikana päästään näkemään myös muita paikkoja kuten Palo Alto, San Jose, Santa Barbara ja Malibu. Ensi alkuun oli tarkoituksena ajaa koko matka rantaa pitkin, mutta ajon kestoksi olisi tullut yli 10 tuntia joten jostain piti tinkiä. Alku matka ajetaan kaukana merestä, mutta loppumatka tullaan merenrantaa pitkin. Tarkoituksena on myös laittaa auto parkkiin Santa Monicassa ja käydä tutustumassa siihen ennen kuin viedään auto kentälle.

 Seuraavaan ajomatkaan tulee kilometrejä 220 ja aikaa menee vajaa kolme tuntia. Tämä reissu mennään kokonaan pitkin rantaa ja nähdään samalla seuraavia paikkoja: Manhattan beach, Long beach, Huntington beach, Newport beach, Laguna beach, Del Mar ja La Jolla.


San Diegosta Las Vegasiin matkan teko kestää noin kuusi ja puoli tuntia ja kilometrejä kertyy 635 kilometriä. Tarkoitus on käydä matkan varrella kolmessa eri paikassa: Palm Desert, Palm Springs sekä Barstow.

Vegasista Grand Canyonille karttaa ei valitettavasti ole teille näyttää, mutta matkaa sinne on 440 kilsaa ja ajo kestää noin neljä ja puoli tuntia.


Viimeisinpänä, muttei varmastikaan vähäisimpänä on reitti Miamista Florida Keysiin. Suunniteltiin tuo kolmen ja puolen tunnin matka niin, että ajetaan suoraan määränpäähän ja katsotaan matkan varrella kaikki mielenkiintoiset paikat joissa sitten paluumatkalla poiketaan. Esimerkiksi Key Largo ja Big Pine Key on jo suunnitelmissa mukana.

Miamista on myös saman päivän aikana tarkoitus ajella käymään pohjoisemmassa, kun auto on käytössä koko päivän ajan. Mikäli vaan jaksaa enää ajaa. Kiinnostaisi kovasti käydä kurkkaamassa miltä Fort Lauderdale ja Boca Raton näyttää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti