sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Voihan Valintojen Vaikeus..

Kuten lähipiiri jo tietääkin, alkuviikosta saatiin pankkiasiat selvitettyä ja meistä tulee isännän kanssa supervelallisia :) Ollaan siis ostamassa taloa tämän vuoden puolella ja alkaa järjetön remonttiurakka, että saadaan talosta mieleinen. Siispä blogikin saa uusia tuulia ja keskittyy enemmän remonttiin loppuvuoden aikana.

Hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty. Itsellä on ollut selvät kuviot remontin suhteen jo ennen kuin talon ostaminen edes valmistui. Aloitellaan remontin läpikäyminen keittiö suunnitelmilla. Suurimmat valintojen vaikeudet on keittiön tehosteseinän värin valinta. Vihreä se tulee olemaan, mutta minkä sävyinen vihreä.. Tikkurilan maaleista löytyi muutama silmää hivelevä vaihtoehto (värit tosin eivät ole koneella yhtä kirkkaita mitä oikeasti ovat) ja tällä hetkellä tuo ensimmäinen K384 eli Papukaija väri on suosikkina. Miestä vielä pitää tosin pehmustaa asiaan :)


Osa kaapeista tullaan keittiössä vaihtamaan ja yksi seinäkin saattaa kaatua, joten uusia kaappeja ja saarrekkeita on tutkittu ahkeraan Ikean sivuilta ja on sieltäkin noita suosikkeja löytynyt. Ja jääkaappi pitää ehdottomasti olla Side by Side kaappi, josta saa jäävettä ja jääpaloja. Siitä on haaveiltu jo vuosia :)


Ja lamput. Ne on ollut kotona jemmassa jo kuukauden päivät. Oli pakko ostaa Ikeasta kun oli ilmeisesti poistuva tuote ja näistä lampuista on haaveiltu jo pitkän aikaan. Ja kuten näkyy, keittiössä tulee pääväri olemaan vihreä. Tarkoituksena olisi laittaa ison ruokailupöydän päälle kaksi noita lamppuja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti