keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Down In Memory Lane; Irlanti Dublin Maaliskuu 2009

Koska pari vuotta aiemmin rakastuin kaupunkiin aivan totaalisesti, tietenkin hyvä ystäväni Minna piti viedä sinne myös. Valitsimme ajankohdaksi talvilomamme maaliskuussa ja Pyhän Patrickin paraatiin oli hyvä lopettaa meidän reissu.

Meidän hotellihuone ja ystäväni Minna
 Hotelli vaihtui tällä kertaa Maldron In Parnell Square nimiseen aivan loistavaan hoteliin. Hotellille pääsi helposti lentokentältä lentokenttäbussilla, joka pysähtyi O'Connell streetillä ja siitä oli kävellen hotellille noin 10 minuutin matka. Ei mitään huonoa sanottavaa. Rauhallisella paikalla verrattuna edelliseen Dublinin hotelliin eikä autojen ääniä ulkoa kuulunut. Loistava aamiainen kuului hintaan ja joka aamu istuttiin tunnin verran syömässä croisantteja ja muroja koko rahan edestä. Käytiin myös parina iltana hotellin ravintolassa syömässä ja parilla drinkillä. Ihanan ystävällinen henkilökunta. Lisäksi Henry streetin kävelykatu oli oikoreitin avulla viiden minuutin päässä sekä ruokakauppa Tesco nurkan takana, josta käytiin usein hakemassa välipalaa ja iltapalaa hotellille.

Katutaidetta Graffton streetillä

 Tällä reissulla uskaltauduttiin jopa liikkumaan ulkona pimeään aikaan, ainakin yhtenä iltana. Siitä todisteena pari kuvaa iltavalaistuksista kaupungilta.



Kauheesti ei uutta tällä reissulla tullut ensimmäiseen verrattuna lisää muuten kun, että käytiin parin tunnin kiertoajelulla kaupungilla ja muutamia uusia nähtävyyksiä ja rakennuksia pääsi näkemään.

Minä Wellington-monumentin edustalla
Dublinissa oli kevät parhaimmillaan meidän reissun aikana eikä Minna päässyt todistamaan ainuttakaan sadekuuroa. Hyvin tarkeni ohuella kevättakilla, kun aurinko paistoi joka päivä. Lisäksi puistossa oli paljon kukkivia kukkia.




Kaupungissa oli joka puolella hirmuisesti koristeluja Pyhän Patrickin päivää varten; ikkunamaalauksia melkein jokaisessa pubissa sekä paljon ilmapalloja. Pakko myöntää, että vaikka reissuun suunnattiin nimenomaan kyseisen päivän takia niin en edes ole ihan varma miksi tuota päivää siellä niin juhlitaa. Tiedän, että Pyhä Patrick oli suojelupyhimys ja ilmeisesti sama häiskä toi myös kristinuskon Irlantiin.

Paraatia oli tona vuonna Dublinin kaupungilla seuraamassa puoli miljoonaa katsojaa meidän lisäksi ja olihan se mahtavaa päästä todistamaan noinkin suurta juhlapäivää maailmalla. Laitan paraatista vielä  itsestään oman kuvapostauksensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti