perjantai 31. tammikuuta 2014

Lentokenttäkuljetuksia ja sisäänpääsylippuja

Appivanhemmat nauravat kun lukevat tämän postauksen (terveisiä vaan Helille ja Reiskalle). Juurikin sunnuntaina naureskelivat kun olen melkolailla hoitanut kaiken mahdollisen reissua varten kuntoon ja eilen sitten innostuin varailemaan parit lentokenttäkuljetukset sekä sisäänpääsylippuja.

Koska Jenkeissä melkein kaikki lentokentät ovat todella kaukana kaupungin keskustasta, tein loistolöydön kun bongasin JFK:n lentokentältä Super shuttle kuljetukset lentokentältä keskustaan. Kyseessä on siis kimppakyyti matkalaisille, jolla päästän lentokentältä suoraan hotellin oven eteen miljoonien laukkujen kanssa. Ja mikä parasta, hinta tulee halvemmaksi kuin esimerkiksi taksi jolla alunperin oli tarkoitus mennä. Lisäksi varasin tuon ensimmäisen illan kyydin lisäksi edestakaiset kuljetukset Miamiin. Washingtonin kuljetus jäi vielä odottamaan, koka hotellivalinta on edelleen vähän auki. Ja toinen hyvä puoli näissä kyydeissä on, kun ne maksetaan varatessa jo niin ei mene kuljetukset päiväbudjetista :)

Lisäksi tuli varattua pääsyliput Empire State Buildingin näköalatasanteelle. Hirmuinen hintaero, viralliset sivut myyvät lippuja hintaan 27 dollaria ja löysin erään sivun kautta liput 10 dollaria halvemmalla. Sinne sitten turistien joukkoon heti juhannusviikonlopun jälkeen maanantai aamuna.



Tuli myös samalla varattua kahden päivän kiertoajeluliput Los Angelesiin. Samalla lipulla pääsee myös maksutta Madame Tussaudin vahakabinettiin. Haaveilin jo pääseväni istumaan Forrest Gumpin viereen bussipysäkille, mutta sitä nukkea ei taida siellä enää olla :( Tuon hop-on hop-off kiertoajelun pysäkit ovat kaikkien isojen nähtävyysten kohdalla ja päästään helposti näkemään kaikki mitä halutaan. 


Vielä jäi varaamatta se yksi lentokenttäkuljetus sekä sen lisäksi liput Alcatraziin ja bussiliput New Yorkista Washingtoon. Lisäksi meillä on vielä harkinnassa muutama vähän kalliimpi nähtävyys kuten Disneyland, Legoland sekä San Diego Zoo. Näiden hinnat lähentelee jo sataa dollaria joten pitää vielä pohtia onko aikaa niihin niin paljon, että raaskii maksaa noin paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti