maanantai 30. joulukuuta 2013

Down In Memory Lane; Irlanti Dublin 2007 osa 2

Armottoman nähtävyyksillä juoksemisen välillä ehdittiin käväisemään viikon aikana myös päiväretkellä Dublinin eläinpuistossa, jonne reippaina tyttöinä käveltiin viiden kilometrin matka (ja sattui myös samalla olemaan ainut päivä reissun aikana kun tihkutti vähän enemmän vettä) ja läpi Phoenix Parkin, joka muuten on yksi Euroopan suurimmista kaupunkipuistoista. Ja eläinrakkaana löysin sitten eläinpuiston kotieläinaitauksesta rapsutettavaa, ihana Ruby-koira. Jotenkin hassua, että ei sitä kotona eläintarhoihin tule lähdettyä, mutta ulkomailla on pakko aina päästä niihin.

Phoenix Park

Minä ja Ruby-koira

Garden of Remembrance

St.Stephens Green

Ha'Penny Bridge

Hags with the bags
Viikon toinen kiertoajelu tehtiin Enniskerryn suuntaan ja päästiin tutustumaan siellä sjaitsevaan Powerscourt gardens puutarhoihin. Ehkäpä yksi kauneimmista ja upeimmista puistoista joissa olen ikinä  käynyt. Puutarha muodostui monesta erilaisesta puutarhasta ja samoissa maisemissa on muuten kuvattu myös Braveheart-leffaa. Upea paikka <3 Ja kaiken tämän upeuden takia teen puistosta kokonaan erillisen postauksen. Mutta tässä muutaman kuvan esimakua paikasta...


Jos olisin saanut mennä Irlannissa naimisiin, vihkiminen olisi tapahtunut näiden portaiden alapäässä.


O'Connell street

Heaven- Maailman paras vaatekauppa :)


Käytiin myös pyörimässä melkoisen hienossa ostarissa reissun viimeisillä päivillä. Aivan ihanat 
parvekkeet.

St. Stephens Green Mall

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti