perjantai 14. maaliskuuta 2014

Down In Memory Lane; Kroatia Dubrovnik 2011

Pari viikkoa Lontoon reissun jälkeen lähdettiin isännän kanssa kahdestaan lomailemaan Kroatian auringon alle. Vanha työkaveri vinkkasi meille Dubrovnikin ja aikani tutkittua netistä kuvia paikasta, sinne oli päästävä. Ensikosketus kyseiseen maahan ja vei sydämen aivan täysin. Dubrovnik oli ihanan pieni kaupunki ja kaikki oli keskustassa kävelymatkan päässä toisistaan. Ja mikä parasta, suomenkieltä ei kuulunut kertaakaan koko loman aikana.

Saapuminen Wienin kautta Dubrovnikiin oli jo elämys sinänsä. Ikinä en ole lentänyt mihinkään niin matalalla, että koneen ikkunasta sai hyviä kuvia ja että hotellimme altaineen näkyi selkeästi.

Lentokenttä sijaitsi melkein puolen tunnin ajomatka päässä kaupungista, mutta kentältä pääsi helposti bussikuljetuksella keskustaan. Bussi lähti heti oven ulkopuolelta kentällä. Jatkettiin sitten keskustasta taksilla hotellille.

Vanha kaupunki


Pitkän harkinnan jälkeen päädyttiin hotellivalinnassa Valamar resort hotelliin hieman kauempana kaupungin keskustasta. Kahden hotellin välillä mietittiin ja kyseinen hotelli vei voiton, vaikka olikin 100 euroa kalliimpi, mutta hintaan kuului kaikki ruoat ja juomat aamiaisesta illalliseen. Ja loppujen lopuksi oli hyvä valinta. Kaikki ruoka oli todella hyvää ja vaikka sijainti olikin kauempana, hotellialueen ulkopuolelta meni bussi suoraan keskustaan.


Hotellin allasalue
Kaikki isot risteilijät seilasivat hotellimme vierestä
Hirveästi ei Dubrovnikissa ollut nähtävää. Vanhaa kaupunkia kierrettiin maan tasalla sekä muutaman kilometrin verran muurin päällä menevää kulkuväylää pitkin. Lisäksi käytiin katselemassa maisemia yläilmoissa Cable carilla sekä veneellä käytiin täysin asumattomalla Lokrumin saarella kaupungin edustalla. Suosittelen kaikkia kolmea, jos sattuu kaupunkiin matkustamaan.

Shoppailumahdollisuuksia kaupungissa ei juurikaan ollut, joten sen varaan ei kannata laskea. Muuten esimerkiksi ruokakaupoissa ja ravintoloissa hintataso oli huomattavasti alhaisempi kuin meillä täällä kotona.

Lokrumin saarelta



Lokrum Cable Carin päätepysäkiltä katsottuna

Jos jotain huonoa pitää Kroatiasta ja Dubrovnikista sanoa, paikasta ei saanut lainkaan siideriä. Coca-colaa tuli juotua ton reissun aikana hyvinkin paljon, kun kaksi päivää seurattiin lentopalloturnausta hotellilla. Toiseksi viimeisenä päivänä bongasin yhden baarin pihalta mainoksen omenasiideristä ja sitähän oli pakkokäydä maistamassa. Ja olihan se hyvää.

Mutta muuten kaiken kaikkiaan aivan ihana paikka. Sopii mielestäni kaikille vauvasta vaariin ja perheille. Melkein joka hotellissa oli oma allas, jos ei rannalle halunnut mennä uimaan. Ja varsinkin meidän hotellissa oli todella paljon ohjelmaa lapsille pitkin päivää.

Tosin suosittelen menemään tutustumaan maahan muuhun aikaan vuodesta kuin elokuussa. Todella kuuma ja hiki virtasi. Edes auringon laskettua ei lämpötila laskenut niin paljon, että olisi ollut mukava olla.

Joku turisti altaalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti