perjantai 21. maaliskuuta 2014

Down In Memory Lane; Portugali, Lissabon 2012

Talvilomareissu maaliskuussa suuntautui tona vuonna Minnan kera kohti ihanaa, ihanaa Lissabonia. Kohdetta tutkittiin ja vertailtiin pitkän aikaa ennen kuin päädyttiin Lissaboniin. Keskilämpötilan piti olla matkustusaikaan noin 17 astetta, mutta päästiin koko reissun ajan nauttimaan 30 asteen lämmöstä. Huvittavaa kun itse mentiin reissussa hihattomilla ja capreilla fiiliksissä kesälämmöistä, niin paikallisilla oli kevyet toppatakit päällä :)

Lennettiin kaupunkiin Pariisiin kautta ja lennot maksoivat noin pari sataa. Kokonaishintaa tälle neljän yön reissulle tuli kuitenkin vain 300 euroa, sillä saatiin hotelli todella halvalla.


Laskeutuminen Lissaboniin

Palmuja! Kaks turistia ihan innoissaan näistä puista
Hotellivalinnaksi päätyi viime hetkellä Sana Capitol hotel, aivan Marquês de Pombalin aukion ja Parque Eduardo VII puiston vieressä. Tähän hotelliin vaihdettiin noin pari viikkoa ennen reissua, kun alunperin valittu oli mielestäni sittenkin liian kaukana keskustasta. Ja tämäkin hoteli oli aivan loistava. Loistava sijainti, loistava palvelu ja siisti huone ja aivan ihana aamiainen. Ja hintaa tosiaan tuli se 200 euroa kahden hengen huoneelle neljältä yöltä. Suosittelen taas:)



Shoppailumahdollisuuksia kaupungissa oli ihan kiitettävästi Avenida das Liberdaden varrella, mutta uskaltauduttiin lähtemään metrolla toiseen kaupunkiin Amadoreen ja sieltä sitten bussilla ostarille shoppailemaan. Ihan vain sen takia, että sieltä löytyi Primark. Mutta oli se sen arvoista. Pari kassia taas mukana, kun hypättiin bussiin ja takaisin kohti metroasemaa ja Lissabonia.




Löysin ihanan hääpuvunkin ikkunasta
Nähtävää tässä pienessä kaupungissa oli yllättävän paljon. Joka päivälle riitti nähtävää ja pari vuorokautta kierreltiin taas kiertoajelulla. Nähtävyyksistä suosikkeja oli ehdottomasti Belemin torni, Castelo de São Jorge (jonne kipuaminen helteellä oli tosin yhtä tuskaa, mutta maisemat ylhäältä kyllä sen arvoiset), Santa Justa hissi sekä eläinpuisto.









Lissabon oli kaiken kaikkiaan aivan ihana kaupunki, joka vei molempien matkaajien sydämen ihan kokonaan. Tänne on vielä palattava joskus uudelleen. Sopivan pieni kaupunki, kävellen pääsi keskustassa joka paikkaan ja metrokin kulki tarvittaessa. Ihania rakennuksia joka paikassa ja ihmiset ystävällisiä vaikka eivät juuri englantia puhuneet. Vielä lopuksi kuvasatoa tästä ihanasta kaupungista, kuvat puhuu enemmän kuin sanat :)








Oli muuten paikallisen Idolsin koelaulut meneillään vasemman puoleisessa rakennuksessa






Viimeisenä päivänä terassilla. Siideriä ei saanut joten tyydyttiin itsetehtyyn limonaadiin. Ja oli muuten todella hyvää, nam!



2 kommenttia:

  1. Oioi, tonne olis kyl niin kova hinku päästä uudelleen! Lissabon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Pari vuotta sitten päästiin nauttiin tosta auringosta ja maisemista <3 Meijän on kyl mentävä uudelleen jossain vaiheessa. Nyt osataan mennä Primarkiin, vaikken kyl muista sitä bussinnumeroa, mut shopping shopping, sillä se selvis viimekskin :)

      Poista